Viljelijätarinat

Isän jalanjälkiä seuraten - Granholmin perheen viljelijätarina

Isän jalanjälkiä seuraten - Granholmin perheen viljelijätarina

"Isäni Mats Granholm aloitti avomaankasvisten viljelyn Mustasaaren Petsmossa vuonna 2002, ja minä olin 12-vuotiaana mukana auttamassa silloin, kun en ollut koulussa. Viljelimme ensimmäisinä kasviksina valkokaalia, parsakaalia, kukkakaalia ja punakaalia.", kertoo poika Tony Granholm.

Tony ryhtyi ottamaan vastuuta perhetilan kaalinviljelystä 2010-luvun puolivälissä, jolloin mukana viljelyssä olivat valkokaali ja punakaali. Tällä hetkellä Granholms Grönsaker myy niin kokonaista kuin halkaistua kaalia. Tony on toiminut aktiivisesti myös viennin ja tuonnin parissa. Perhetilalla on kesäisin ruuhkaa, kun viljelyssä on kaalia yhteensä yli 20 hehtaaria. Kesäisin tilalla työskentelee noin seitsemän työntekijää.

Tonyn mukaan Tuoreverkkoon liittyminen on ollut heille tärkeää, koska Tuoreverkon avulla kaalia on pystytty toimittamaan asiakkaille ympärivuotisesti.

Tonyn terveiset: "Toivomme, että ihmiset syövät kasviksia paljon myös tulevaisuudessa!"

Tony Granholm,

Jaa:

Viestit

Sivun alkuun